Maailmalla tutkitaan paljon radiopiirejä, jotka mahdollistaisivat samanaikaisen lähettämisen ja vastaanottamisen samalla taajuudella. Nyt Columbian yliopiston tutkijat sanovat kehittäneensä tällaisen täysin kaksisuuntaisen eli full duplex -piirin CMOS-prosessissa.
ETN järjesti huhtikuussa kisan, jossa uutiskirjeen tilaamalla saattoi voittaa Huawein valmistaman upean Honor 5X -älypuhelimen. Kisa on nyt päättynyt. Voittajaksi arvottiin Antti Lammi prosessi- ja päästömittausten komponenttien ja laitteiden toimittamiseen erikoistuneesta Anatec Instrumentsista.
Kaksi kertaa grafeenia lujempaa. 40 kertaa timanttia kovempaa. Karbyyni on maailman kovinta ainetta, mutta tähän asti sitä ei ole saatu valmistettua riittävän vakaaksi. Wienin yliopiston tutkijat ovat korjanneet ongelman.
Maailman suurin puoliohdevalmistaja Intel kertoo huomenna vuoden ensimmäisen neljänneksensä tuloslukunsa. Amerikkalaistietojen mukaan yhtiö on myös samalla ilmoittamassa jopa tuhansien työntekijöiden irtisanomisista.
Vielä jokin vuosi sitten ulkomaille matkustaminen tarkoitti mobiilidatayhteyksien sulkemista, koska datalasku saattoi kasvaa yllättävän suureksi. Nyt Yhdysvaltoihin matkaaville on tarjolla ratkaisu, joka voi sopia monelle.
Suomen ensimmäinen 3D-tulostuksen messutapahtuma 3DExpo järjestettiin perjantaina ja lauantaina Vantaalla. Tapahtuma osoitti, että tekniikka on monella tapaa jo kypsässä vaiheessa. Nyt vain haetaan sitä käyttökohdetta, jolla pikavalmistus lyö läpi suuren yleisön parissa.
Cinia ja teleoperaattori Avelacom ovat allekirjoittaneet sopimuksen tietoverkkoyhteyden rakentamisesta. Venäläinen Avelacom pystyy näin kasvattamaan merkittävästi kapasiteettiaan, tarjoamaan vaihtoehtoisia reittejä ja parantamaan yhteyksiään keskeisimpien kansainvälisten markkinoiden välillä.
Microsoft on saanut valmiiksi Visual Studio Code -koodieditorin 1.0-version eli työkalu on päässyt pois beetavaiheesta. Kyse on kevyestä editorista, joka tukee laajaa valikoimaa kieliä ja toimii Windowsin lisäksi linuxilla ja OS X:llä.
ETN on järjestänyt huhtikuussa kisan, jossa uutiskirjeen tilaamalla voi voittaa Huawein valmistaman upean Honor 5X -älypuhelimen. Kisa päättyy huomenna lauantaina 3D-tuloksen 3DEXpo-messujen päättyessä, joten vielä ehdit mukaan.
Ruotsalaisen Linköpingin yliopiston tutkijat ovat yhdessä Kiinan CAS-tiedeakatemian kanssa kehittäneet muovisen aurinkokennon, joka muuntaa 11 prosenttia auringonvalosta sähköenergiaksi. Lukema on uusi maailmanennätys.
PPO-Elektroniikka on julkistanut uuden älykkään datapäätteen langattomaan tiedonsiirtoon ja ohjauksiin. Laitteeseen voidaan räätälöidä logiikkaa asiakkaan tarpeen mukaan.
Moni tuntee Zalandon muodin verkkokauppana, jolla on niitä ärsyttäviä tv-mainoksia. Mutta Zalando on yksi Euroopan nopeimmin kasvavia teknologiataloja. Yrityskulttuuriltaan se poikkeaa suuresti kaikesta vanhasta. - Olemme radikaalin ketteriä, sanovat Zalandon Tech Hubin Pekka Kosonen ja Tuomas Kytömaa.
Puolijohteita myydään tänä vuonna 333 miljardilla dollarilla, ennustaa Gartner. Samalla tutkimuslaitos liittyy pitenevään joukkoon analyytikoita, jotka ennustavat markkinoiden kutistuvan ätnä vuonna.
Käyttämällä keraamisia kondensaattoreita suodatukseen elektrolyyttikondensaattorien sijasta voidaan lediajurien luotettavuutta parantaa. Lisäksi pienestä kelasta ja keraamisista kondensaattoreista koostuvalla jälkisuotimella lähtöjännitteen aaltoisuutta voidaan hillitä. Keraamisten kondensaattorien tuottamaa pietsomelua taas voidaan vaimentaa sopivalla sijoittelulla sekä työstämällä aukkoja piirilevyyn.
Pikavalmistuksen tai 3D-tulostamisen ensimmäinen messutapahtuma 3DExpo Suomessa järjestetään huomenna perjantaina ja lauantaina Vantaalla. Messuilla ovat mukana kaikki merkittävät kotimaiset toimijat.
Renesas on tuonut markkinoille uuden RZ-sarjan mikroprosessorin tehokasta suorituskykyä vaativiin robotiikan sovelluksiin. RZ/V2H MPU:n tarjoama suorituskyky mahdollistaa sekä tekoälypohjaiset konenäkö- että reaaliaikaohjauksen sovellukset. Seuraavassa Renesasin Keigo Kawasaki tekee selkoa RZ-sarjan uuden jäsenen tuomista mahdollisuuksista robotiikan tekoälysovelluksiin.
Yritysten hyödyntämä data on noussut generatiivisen tekoälyn myötä valokeilaan. Siellä paistattelevat myös tulevaisuuden osaajat, joita kaivataan tekoälyn mullistamiin uudenlaisiin työtehtäviin, kirjoittaa Kyndryl Finlandin maajohtaja Piia Hoffsten-Myllylä.